
Olin päättänyt ryhtyä kokiksi jo n. 15 vuotiaana. Hakeuduinkin baarimestari-veljeni avustuksella kesätöihin Kalastajatorpalle, jossa sain kokemuksia ”vanhasta klassisesta keittiöstä”. Suurin vaikuttaja oli varmaankin tätini, ravintoloitsija-grand old lady, Ulla Nevaluoma. Hänen Raatiravintoloiden keittiöissä otin kokinurani ensiaskeleet. Hiukan harjoiteltuani, hakeuduin kokkauksen ammattikouluun Forssaan. Helsingin Laivastoasemalla suorittamani varusmiespalveluksen olin ehdottomasti myös päättänyt toimia laivakokkina.
Kiinnostukseni kuitenkin heräsi kohta Hotelli- ja ravintolakoulun päätettyäni, siirtyä Keski-Suomesta jonnekin keittiöön, jossa saa käsitellä hiukan eksoottisempia raaka-aineita. Pääsin haettuani, kala- ja äyriäisruokiin erikoistuneeseen Rivoliin, Helsinkiin. Kokkihuuma vain kasvoi saadessani uusia kokemuksia, ja pian olinkin jo Primulan kulman The Old Baker’s ja Säkkipilli- ravintoloiden vuoromestari. Eteenpäin rynnimiseni ja jopa nuoruuden huumassa tehty, esimiesten varpaille astuminen, huomattiin positiivisessa mielessä, ja pian sainkin jo ensimmäisen ”oman” kortteliravintolan hoitaakseni Eiran Viiskulmassa. The Old Sipper’s oli urani yksi miellyttävimpiä työpaikkoja, jossa sain ammattimaisten kokkien kanssa hääriä juuri niin kuin halusimme! Ja ruokalistamme tyydytti monet lähialueiden kulinaristit.
Kohta ensimmäisen lapseni synnyttyä, muutin perheeni takaisin Jyväskylään, vastaamaan Hotel Alexandran keittiöstä. Alexandran keittiössä vietettyäni muutaman vuoden, siirryin Viking Linen ms Cinderellaan Pääkokiksi, mutta siellä en ehtinyt palvella kuin vajaan vuoden, kun jo pakkasin perheeni koneeseen ja lensimme kohti suurta seikkailua – Australiaan.
Laman ollessa juuri iskemässä koko maailman laajuisesti, sain turvallisen työpaikan Queenslandin osavaltion pääkaupungista Brisbanesta. 5-tähden Sheraton Brisbane Hotel & Towers tuli olemaan työpaikkani seuraavat kolme vuotta. Tuona aikana kiersin kaikki haluamani hotellin keittiöt, 5:ssä eri ravintolassa ja sain kokemuksena korvaamatonta oppia työskennellessäni esimiehenä jopa 20:lle, eri maiden kansalaisuutta edustavalle kokille. 65% alaisistani oli aasialaisia, jotka määrätietoisen yhteistyön ja kunnioituksen myötä hyväksyivät minut erinomaisesti esimiehekseen. Heiltä sain vilpittömän kiinnostukseni vuoksi, mitä parhaimpia kokemuksia aasialaisesta keittiöstä! Ja chili syöpyi sydämeeni… pysyvästi.
Sheraton kokemuksen jälkeen janosin taas jotain uutta ja extremeä! Näin lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin korkean tason keittiötoiminnot hallitsevaa keittiömestaria trooppiselle Groote Eylandt-saarelle Australian Pohjois Territorioon. Sain hakemani paikan ja perheeni vietti elämänsä mieleenpainuvimmat kaksi vuotta aboriginaalien omistamalla saarella, Carpenterian lahdella. Nationwide Field Catering vastasi koko saarella kaivosyhtiön puutarhanhoidosta, supermarketeista, pesulapalveluista, golfkentistä, uima-altaista ja tietenkin 24/7 ateriapalveluista. Vieraani lensivät saarelle omilla yksityiskoneillaan eri maailmankolkista ja heille loihdittiin mitä hienoimpia ateriakokemuksia, kustannuksia säästelemättä! Saarella asuville ja työskenteleville kaivosmiehille ja muille asiakkaillemme valmistimme 2500–4000 ateriaa viikossa. Saaren ulkoilmatilaisuuksien kasvaessa parhaimmillaan jopa 2000 ruokailijaan. Oman jännityksensä työskentelyyn saarella toi sen sijainti erittäin vaaralliseksi luokitetulla pyörremyrskyalueella, jonka turkoosinvärisissä lämpimissä vesissä ei voinut uida krokotiilien ja haiden vuoksi! Muutettuamme saarelta pois sisäisellä siirrolla, työskentelin vielä puolen vuoden ajan Länsi Australiassa.
Palattuamme takaisin Suomeen solmin elämäni tähän asti pisimmän työsuhteen ranskalaisen Sodexon kanssa toimien aluksi Valmet Rautpohjassa (Metso Paper), sain avattavakseni Tietotalon Ravintolan Jyväskylän keskustassa. Vietettyäni perheeni kanssa välivuoden maailmaa kierrellen, mm. Thaimaa, Australia, Fidzi, USA, Unkari, sain vielä tutustua pankkimaailmaan Jyväskylän Nordean ateriapalveluista vastaten ja viimeisimpänä kokemuksena Metsä-Botnian, M-Real’in ja C P Kelcon – Äänekosken tehtaiden ateriapalveluista vastaten. Kuluneen kymmenen Sodexho vuoden aikana olen saanut järjestellä korkean tason illallisia, yritystilaisuuksia suurille keskisuomalaisille yrityksille, vastannut Metso Paper’in n.4000 hengen henkilöstöjuhlista, kansainvälisistä Paperikonepäivistä, isoista ja pienistä Pikkujouluista ja idyllisistä kotijuhlista.
Kokkisirkus.
Pohdittuani vuosia, mitä syntyisi yhdistäessäni kaiken kokemani ja maailmalla oppimani, sekä haluni valmistaa ruokaa ja olla esillä, syntyi liikeidea Kokkisirkuksesta. En halunnut mitään tavanomaista, ja rahallinen tilanne ei antanut myötä lähteä mihinkään suuriin taloudellisiin satsauksiin. Miksipä en siis myisi henkilökohtaisia kokkipalveluja! Mallia olin jo katsellut Australiasta ja USA:sta, joissa yksityisyrittäjyys kokin ammatissa on ollut tuttua jo vuosia.
Suuntasin rohkeasti yritysneuvojan luo! Ja loppu onkin sitten historiaa. TE-keskus, Jykes ja Finnvera olivat suurena apuna, samoin kuin Työvoimatoimisto. Kaikki toimintasuunnitelmani ja laskelmani käytiin lävitse ja ei aikaakaan kun Kokkisirkus oli rekisteröity yritys! Elokuun 1. päivänä 2006 alkoi toimintani ja ensimmäinen kuukausi Henkilökohtaisia Kokkipalveluja tuottavana yrittäjänä oli pelkkää hankintojen tekemistä – ja rahaa paloi! Tosin hillitysti, kuten olin laskelmoinut. Apunani ja myöhemmin yhteistyökumppanina oli Dieta Heres - ammattikeittiön tavaratalo. Autokin löytyi nopeasti, se teipattiin näyttävästi ja kohta olin toteuttamassa ”Findie Chef”-unelmaani! [Findie Chef = Finnish Independent Chef]
Kun nyt kolme vuotta myöhemmin katson ”kokkimobiilini” taustapeiliin, olen ylpeä valinnastani!
Mukana Kokkisirkuksen makumatkoilla ja kokkikouluissa on ollut suomalaisia, monikansallisia ja kansainvälisiä yrityksiä ja heidän vieraitaan. Kokkikouluja ovat järjestäneet yritysten tyky-toiminta ja vapaa-ajan kerhot. Keittiö-, kodinkone-, sekä kalustekauppiaat ovat järjestäneet viikonlopputapahtumia ja maistattaneet paikalla valmistettua ruokaa. Elämyspalvelut ovat löytäneet keinon saada ihan oikea kokki mukaan valmistamaan ateriapalvelut, joskus ammattilaisellekin haasteellisiin olosuhteisiin, luonnon helmaan.
Ohjelmatoimistot ovat oivaltaneet kokkailun ohjelmallisuuden ja viihteellisyyden, josta samalla syntyy oikeaa maistuvaa ruokaa! Ravintolat ovat voineet tilata kokin hoitamaan paljon resursseja vaativat erikoisteema-ruokapalvelut. Elintarviketeollisuus on löytänyt uuden tavan kokkailla asiakkaidensa kanssa ulkopuolisen kokin laatimilla resepteillä. Lomamökkeihin on keksitty tilata kokki hoitamaan joskus jopa eksklusiiviset ateriapalvelut, saaden samalla lisäarvoa muutenkin hyvin varustetuille luksusmökeille. Sisävesialuksien lisäpalveluihin oma risteilykokki on tuonut toivotun ”mausteen”, muuten niin sateiseen kesäiltaan. Maatilamatkailuyrittäjien ei ole tarvinnut huolehtia luvista ja erikoisista raaka-aineiden hankinnasta, vaan kokki on päräyttänyt autollaan maalaistalon pihaan ja loihtinut mitä ihmeellisimpiä herkkuja katettuun suomalaiseen kesäpöytään. Matkailutoimistot ovat oivaltaneet makumatkojen arvon ”ruokapöytämatkailuna” kohdemaihin. Messuille osallistuvat yritykset ovat huomanneet, etteivät kauniit sääret ja lyhyt hame saa aina niin rohkeasti uusasiakkaita poikkeamaan osastolla, kuten ihana ruuan tuoksu, ”elävä kokki” - ja rumat sääret!
Yksityistalouksien tarve henkilökohtaisille kokkipalveluille, on osoittanut, että nykyajan ihmiset kaipaavat kotijuhliinsa vaihtelua, jotain erilaista, henkilökohtaistakin. Tuparit, polttarit, erilaiset merkkipäivät, häät, rippijuhlat, lakkiaiset, synttärit, harjannostajaiset ovat työllistäneet Kokkisirkusta etenkin kesäaikaan!
Kuluneen kolmen vuoden aikana Kokkisirkuksella on ollut kunnia ”kokkailla” alla olevien yritysten kanssa, josta haluan myös kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitani, lähtiessäni syyskuussa 2009 viettämään Australian-vuotta.
Aava&Bang
Aditro Customer Services Finland
Alto Mare Oy, Raahe
A-Puu Oy
ATKuukkanen Oy
Boliden Kokkola Oy
BSH Kodinkoneet
Cutline
Digia Finland Oy
EADS Secure Networks Oy
Elonen
Energiakolmio
Etra Oy
Festago
Foster Wheeler Energia Oy, Varkaus
FranCon Oy, Helsinki
Harvia Oy
Helin Matkatoimisto
Ixonos
Jormet Oy
Jykes Oy
Jyväskylän Kaupunki, Keskushallinto
Jyväskylän Laattaleevi Oy
Jyväskylän Siivouspalvelu Oy
Kardex Finland Oy
Kastelli Talot Oy
Keittiömaailma Jyväskylä
Keittiömaailma Kuopio
Keittiömaailma Lahti
Keskimaa Mestarin Herkku
Keskimaa Osk
Keski-Suomen kauppakamari
Keski-Suomen Opiskelija-asuntosäätiö
Keski-Suomen Yrittäjät
Kespro Oy
Kokon Puutarha Äänekoski
K-Rauta
Kurikka Timber Oy
Kylpylähotelli Peurunka
Laattapiste Collection Jyväskylä
Landis+Gyr Oy
Logstor Finland Oy
Magialento
Media M1
Medita
Merimeininki Oy
Metso Paper Oyj
M-Levy Oy
Moventas Oy
Muuttopalvelu Niemi Oy Tampere
NCC Rakennus Oy
Nokia Oyj
Nordea Pankki
Nordea Private Banking
Nordisk Film & TV Finland
Novart Oy
NS-Group
Odeco
Oracle Finland
Organon Oy
Oy Mechelin Company Ab
Parketti ja Kaakeli Widgren
Pharmanova Oy
Procopé & Hornborg
Profiili Oy, Muurame
Pub Katse Jyväskylä
Puljonki Oy
Restella Oy, Caffitella
Riihivuoren Ravintolat, Muurame
Salico Oy
Seppälän Autoväri oy
SOK
Sovella Oy
Starkki, Jyväskylä
Taikuri Jore
Telia Sonera
Tommi Mäkinen Racing LTD
Tulikivi-studio
Tuulantei LTD
Valttori Oy
Veljekset Laakkonen Oy
Vepsäläinen
Viherteema Oy